20.5.06 

23.5.2006 Rovaniemellä suoraa televisiolähetystä 12 tuntia putkeen

Rovala-Opiston medialinjan kurssi 2005-2006 loppuu. Sen kunniaksi Mediatakomo lähettää 12 tunnin mittaisen lähetyksen 23.5.2006 klo.10.00-22.00.

Show sisältää kaikki tämän lukuvuoden 10 lähetystä, lopputöitä vuosien varrelta, Lapin yliopiston tekemän lyhytelokuvan Shaniteetti, sekä uuden Mannisen ja making of lopputyö 2006 ja TV-ensi-iltansa saa myös rovaniemeläinen elokuva Jonna. Sekä tietenkin Euroviisuvoittaja Lordin haastattelun ja tekstiviestikilpailu, jossa palkintona Lordin DVD.

PAKKO KATSOA!!!

Petri

11.5.06 

OHJAAJAN TERVEHDYS LEIKKAAMOSTA

No niin viime viikolla saimme päättötyön kuvaukset tehtyä. Päivät olivat välillä aika pitkiä, kun kuvasimme kahdella kameralla yhtä aikaa (ensimmäinen kerta Mediatakomon historiassa)mm. Sampoaukiolla, Poliisiasemalla, Rovalassa ja keskustan yhdessä asunnossa. Itse tykkkäsin todella paljon niistä kuvaus hetkistä, ja olisin kyllä jaksanut tehdä pitempäänkin, jos olisi tarvinnut.Suuri kiitos kuuluu Mikko Leinoselle ,joka oli kuvauksissa mukana suurena apuna mm. valoissa ja ohjaajan assistenttina. Tällä viikolla olen Keijon ja Kallen kanssa istunut myöhään iltaan leikkauspöydän ääressä miettimässä/leikkaamassa kohtauksia, jotta elokuvasta tulisi mahdollisimman toimiva. Eero-opettajamme laittoi raakaversion kahdesta ensimmäisestä minuutista blogiinsa,käykää ihmeessä katsomassa
kaksi ensimmäistä minuuttia Kommentoikaa!, joko meidän sivuilla tai Eeron blogissa.

P.S Mediatakomon paras komediallinen lyhytelokuva Manninen & autokauppias on myös valmistumassa.
Pääosissa:Petri Rytkönen & Kalle Hyypiö
Kuvaus/Leikkaus:Matti Konttinen
Ääni:Mirka Änäkkälä
Ohjaus:Matti
Käsikirjoitus:_____?

T:Tanttu

2.5.06 

lopputyön kuvaikset alkaa..huiih

nonniin, anteeksi ihmiset ettemme ole antaneet kuula itsestämme.Ehkä laiskuutta sen suhteen ollu ilmassa ja toki toki lopputyön kanssa panikointia..! :) Kello on kuusi ja kahden tunnin pääästä alkaisi siis meidän lopputyön kuvaukset. Mua ainakin jännittää vähä jo aika kivasti. Itse toimin kuvaajana ja mietin osaanko asiani, mutta eiköhän tää tästä. On siitä jonkun verran aikaa ku on kuvaillu.. Onhan meillä onneksi ammattilaisapua turvanamme täällä. Tantulla on ollu kovasti puuhaa ohjaajan toimessa ja Matilla myös järjestäjänä. Aika pitkältihän se homma on se joka pitää kaikkea pystyssä, ts. toiminnassa. Minna ja Hanna hoitaapi ton äänipuolen sitte, ja mulla on kuvausapuna Kalle ja Keijo(?). huisiiiii.......

Meidän maskeerausjaura ei ole ehkä ihan hallussa. Tänään käytiin ostaan ihomassaa ja verta, mutta kovin oli hankala työstää sitä massaaa.. öööhh... Lavastuspuolta jonkun verran ollaa Minnan ja Hannan kans toimitettu. Se on ihan hauskaa puuhaa, saa käyttää mielikuvitusta ja muita mitä mieleen juolahtaa. Alkaa olla aika käsillä jo lähtä kuvauspaikalle laittaan kamat kuntoon ja muuta.. vielä täytyy hakea muutama lavaste kämpiltä...... toivottakaa meille onnea. Mä ainaki toivon kovasti tästä projektista onnistunutta ja hauskaa ja yhteen hiileen puhaltamista.

Nättiä päivän jatkoa!! me lähtään tekeen maailmanparas sovittelujuttu. ;)

-mirgetsoni-

Powered by Blogger
and Blogger Templates
eXTReMe Tracker